Saavuimme Kuhmoon torstai iltapäivänä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pikkuriikkinen mökki ihastutti olemuksellaan. Taas oli edessä täysin erilainen seikkailu lumisessa erämaassa ja mökissä jossa ei ole sähköjä, ei vettä mutta sentään kamina löytyisi tuvan etunurkasta.
Lämmitimme mökin ja lähdimme lyhyelle hiihtoretkelle ennen saunaa. Tuo retki nosti hikikarpalot otsaan, lumi upotti liukulumikenkien kanssa keskimäärin 50 senttiä. Lyhyellä retkellä aloimme epäilemään tulevia päiviä, pääsisimmekö "lykkimään" kovinkaan kauas autoteistä.
Heräsimme aikaisin perjantai aamuna, yöllä jouduimme kerran lämmittämään kaminaa sillä ulkona oli pakkasta mukavat -10 astetta. Aamutoimien jälkeen lähdimme kohti Juntin susireviirin keskipistettä. Tovin ajeltuamme käännyimme tielle joka veisi meidät hyvin lähelle kohdetta, mutta pääsimme tietä pitkin muutaman satametriä kunnes sen auraus loppui. Tuli siis muutos suunnitelmiin.
Onneksi seuraavaan kohteeseen ei ollut pitkä matka, tuttu alue kesän retkiltäkin, Kivikiekin susireviiri. Löysimme autolle pienen levikkeen tien laidasta ja lähdimme maastoon. Helpotus oli suuri, sillä lumi kantoi suksia todella hyvin. Heti aluksi, suureksi yllätykseksi pääsimme kuvaamaan helmipöllöä. Se istui puussa ja katseli meitä. Jätimme lopulta pöllön rauhaan ja jatkoimme hiihtoa. Ei mennyt kauaakaan kun saimme esimakua alueen susista, suon oli ylittänyt jäljistä päätellen 2-3 sutta. Jälkien ikä oli alle 12 tuntia. Tällaisina aurinkoisena ja lämpiminä päivinä tuoreiden jälkien ikä on nimittäin kohtuullisen helppoa arvioida.
Seurasimme jälkiä, välillä sudet olivat kulkeneet samaa jälkeä, metsäalueilla ne olivat erkaantuneet toisistaan, kunnes avomaastossa jäljet taas yhtyivät. Pian samoja jälkiä sekoitti vieläkin tuoreemmat ahman jäljet. Ahma oli jolkotellut susien uraa pitkin, kunnes oli poikennut omille teilleen. Myöhemmin törmäsimme lienee saman ahman ulostemonttuunkin.
Päivä oli lämmin ja huikean kaunis, kevät parhaimmillaan. Lähimmillään kävimme parinsadanmetrin päässä rajavyöhykkeestä ja iltapäivällä paistoimme välipalamakkarat lammen rannassa. Aika kului hiljaisessa erämaassa kuin siivillä. Kotimatkalla törmäsimme taas sudenjälkiin, nyt oli ollut liikkeellä 4-5 suden lauma ja jälkien ikä oli maximissaan 1-2 tuntia, sillä jäljet olivat ilmestyneet paikkaan josta olimme jo kerran kulkeneet. Uskon että kummankin päässä kävi ajatus lähteä seuraamaan jälkiä, mutta päivä oli kuluttanut voimia jo sen verran, että susien kulkema risukkoinen metsä ei juuri nyt enää kiinnostanut. Jos sudet olisivat siellä, emme varmasti pääsisi näkemään niitä.
Oli siis aika palata autolle. Päivän suurta plussaa oli jälkien paljous, hiljainen ja kaunis erämaa sekä ihana pöllö, jota pääsimme kuvaamaan myös autolle mennessä (kuvia valokuvakansiossa). Illalla mökillä lämpeni taas sauna ja yö sujui tällä kertaa ilman ylimääräistä lämmitystä, lämpötila kävi ulkona alhaisimmillaan -5 asteessa.
Lauantaina suuntasimme kohti Saunajärveä. Olen ajanut alueen läpi usein, mutta sen metsät olivat minullekin täysin tuntemattomia. Kohteeksi otimme Jumin talon itä- ja eteläpuoliset metsät. Helmikuussa Jumin taloa vaivasi ongelma, susilauma kävi kuulema usein kohtuullisen lähellä taloa joten asukkaat hakivat sudenkaatolupaa. Susikuvista päätellen lähistöllä oli ura jolle riistakamera oli viritetty. Sudet käyttävät kulkemiseen tottakai helpointa paikkaa ja syvän, pehmeän lumen ollessa metsissä, ura oli otollinen paikka jolkotella. Tietääkseni koskaan sudet eivät tulleet talon pihaan. Lupa myönnettin ja luvassa oli ehtona; "Kun susi tulee seuraavan kerran samaan paikkaan, saa sen sitten ampua."
Kävi lopulta niin, että luvan voimassaolon viimeisenä päivänä susi jolkotteli kameran ohi, käynnistyi metsästys ja susi lopulta ammuttiin. Suoraan sanoen hyvin kyseenalaista toimintaa tällaisella perusteella myönnetty lupa, samoin asukkailta pelokasta suhtautumista susiin. "Jos näet unta terävistä hampaista, hakeudu terapiaan."
Ohitimme Jumin talon ja huomasin että tämän alueen metsät olivat todellista talousmetsää, nuorta tiheässä kasvavaa mäntyä ja risukkoa. Sinne me emme suksilla lähtisi, kulkeminen olisi erittäin vaikeaa, eikä sellaisessa metsässä pääsisi ainakaan eläimiä näkemään. Jatkoimme ajoa hieman kauemmaksi ja löysimme hieman paremman alueen. Alkumatkan jouduimme hiihtämään auraamattomalla tiepohjalla, sillä alkumatkasta oli paljon avoimena virtaavien purojen ylityksiä.
Hiihdimme päivän aikana erilaisissa maastoissa, mutta nämä metsät olivat tyhjiä. Emme nähneet paljoakaan eläinten jälkiä, suurpetojen tunnistettavia jälkiä emme löytäneet yhtään. Tuli nyt kuitenkin käytyä tälläkin alueella. Ehkä ensi kesänä suuntaamme Saunajärven alueella suoraan lähelle rajavyöhykettä?
Hieno keväinen matkamme oli päättymässä, illalla saunassa mietimme kauniita maisemia, hienoa säätä ja susien jälkiä. Joskus vielä näemme jälkien jättäjätkin?