Alkuun lyhyesti: Inhoan ihmisiä jotka haluavat metsästää susia. Inhoan ylitse kaiken!

 

Suurpedoista on kerrottu vuosisatojen aikana lukemattomia tarinoita.

Edelleen ne herättävät meissä kunnioitusta ja pelkoa, jopa vihaa. 

Jo pienenä poikana kuulin tarinoita karhuista ja susista, ne olivat monen aikuisen

mielestä pelottavia eläimiä,julmia petoja, jotka tappavat ihmisen.

 

Vuodet kuluivat ja aloin jo teininä kulkemaan lintumetsällä Kuhmossa 

missä metsästys ilman koiraa jatkui 28 vuotiaaksi asti.

Tuona aikana löysin höyryävän karhunpaskan, kuulin ehkä pari kertaa karhun lähdön rämeikössä, mutta en koskaan päässyt näkemään karhua. Jotkut metsästäjät kuljettivat

mukanaan täyteispanoksia haulikkoon, ihan vaan jos karhu käy päälle.

Kun syksyisin aurinko alkoi laskeutumaan, tuli aina kiire takaisin kämpälle. 

Vaikka kädessäni oli ase, niin pelko suurpetoja kohtaan valtasi mieleni.

Jälkeenpäin ajatellen päässäni oli jotain vikaa!

Nykyään kävelen jopa lähes pimeässä yössä metsässä yksin (kyllä myös Kuhmon metsissä)

ilman asetta sillä aseen on korvannut kamera. Suorastaan "pelottaisi" lähteä

hyvälle suurpetoalueella ilman kameraa, sillä sen puuttumisen vuoksi

voisi hieno suurpetokuva jäädä ottamatta.

"Kuinka olen päätynyt tähän tilanteeseen?" 
"Mitä tunnen kun vaellan syvällä havupuiden labyrintissä?"
"Mitä tunnen kun karhu katsoo minua silmiin?"​

​

Karhun olen nähnyt luonnossa 107 kertaa, joista 78 yksilöä ilman kojua.

Kojun 29 eri yksilöä olen nähnyt lukuisia kertoja, koska sama yksilö voi käydä

yön aikana kojulla jopa 3-5 kertaa. Tällaisen luen siis yhdeksi "näkökerraksi",

koska kyseessä on sama yksilö.

Suden olen nähnyt luonnossa 15 kertaa, joista 14 ilman kojua.

Ahman olen nähnyt luonnossa 26 kertaa, joista 23 ilman kojua.

​

2009

Keväällä kiinnostuin valokuvauksesta ja hankin ensimmäisen hieman pidemmälle yltävän kameran. Samaan aikaan mieleeni tuli yli kymmenen vuotta sitten loppuneet metsästysretket. Noilla Kuhmon retkillä oli aina ollut puheenaiheena suurpedot, aina negatiivisessa hengessä, kuten metsästäjillä yleensäkin on. Itse sen sijaan pidin petoja eläiminä, kuten hirviäkin, ne kuuluivat luontoon. Jostakin syystä nyt tuli halu nähdä karhu, livenä, Suomen luonnossa. Karhu täytyisi nähdä metsässä liikkuen, ei kojussa istuen. Tavoitteen toteutus käynnistyikin heti syksyllä jolloin suuntasin Kuhmoon. Kiertelin muutaman päivän soita ja metsiä. Löysin paljon karhun jälkiä ja lopulta pääsin näkemään kaksi kaukaista pistettä rajavyöhykkeen sisässä, oliko ne karhuja? Asia selvisi minulle vasta vuosia myöhemmin samassa paikassa,

ne olivat olleet todellakin karhuja! Tuollainen tumma, epämääräinen hahmo ei riittänyt,

en tavoitetta asettaessani tarkoittanut karhun näkemistä epämääräisenä pisteenä,

kilometrin päässä. Tahdoin erottaa omin silmin karhun kaikki yksityiskohdat.

Tahdoin tuijottaa sitä hetken silmiin. Ensimmäisen suurpetoretkeni ajankohta oli karhun etsintään huono, sillä oli syyskuu ja se tarkoitti todella aikaista pimeyden tuloa.

Tuo suttuinen, kaukaa nähty hahmo antoi kuitenkin toivoa uuteen bongaukseen.

​

2010

Tutkin koko talven karttoja ja odotin kesää, kunnes löysin itseni yllättäen toukokuussa istumassa karhukojusta! Ympärilläni kuului vain lokkien ja korppien huutoja, kunnes sydämeni otti lisää kierroksia. Karhu ilmestyi suon takalaidalla näkyviin. Kuinka uljaasti se kävelikään, niin vaivattomasti, niin määrätietoisesti, uskomattoman sulavasti. Tunne oli mahtava.

Edessäni oli todellakin karhu keskellä Kainuun erämaata! Pian perässä tuli toinen,

kolmas ja...sekunneissa tyhjällä suolla oli neljä karhua.

Muutaman kerran oli pakko ottaa enemmän irti tilanteesta joten raotin hieman kamera-aukon pussia ja katselin karhuja sitä kautta. Suon värit näkyivät oikeina ja vasta silloin tajusin kuinka lähellä ne olivatkaan. Yö oli upea ja näin 12 eri karhua.

Kojulta kotiin ajaessa nälkä kuitenkin kasvoi.

Tunne oli entistä varmempi, karhu oli nähtävä ilman kojua, menisi siihen vaikka koko elämä.

 

Saman vuoden juhannuksena löysin itseni vuorostaan helteiseltä, hyttysten täyttämältä suolta. Kyttäsin erilaisissa paikoissa ja odotin karhu havaintoa. Yöllä, kun metsä alkoi hämärtymään tajusin että olen alueella jossa on todella paljon tuoreita karhun jälkiä ja minulla ei ole asetta. "Miten tässä näin pääsi käymään?". Mietin tunteitani, sillä ympäristössä oli nyt varmuudella useita karhuja, kenties susiakin, mutta en tuntenut pelkoa. En vaikka olin hetkeä aiemmin pusikossa lähes kävellyt karhun kanssa vastakkain, niin sakeassa pusikossa että en nähnyt karhua mutta äänestä sen tunnistin. Myönnän että tilanne jännitti ja se johtui varmasti osin petojen läheisyydestä mutta osa meni myös jatkuvan varuillaanolon piikkiin.

Vaikka mietin tunteitani, en saanut selitettyä itselleni, mikä asia oli metsästysajoistani muuttunut?

 

Jatkoin etsintää ja aamuyöllä pysähdyin suon laitaan tauolle. Laskin repun selästä, kaivoin eväspussini esiin ja nostin cokis pullon huulille. Jokin ilmestyi vasempaan "silmäkulmaan",

jokin suuri ja tumma? Laskin pullon, käänsin katseeni ja siinä se oli!

Valtava karhu joka nuuhki ilmaa ja katseli avoimelle suolle.

Adrenaliiniryöppy kohisi suonissani. Karhu lähti liikkeelle ja tajusin edessä olevan tilanteen. Karhu kävelisi pian 10 metrin päästä edestäni ja meidän väliin ei jäisi närettäkään!

En voinut enää liikkua, oli pakko pysyä kyykyssä, laskea katse kameraan ja aloittaa kuvaaminen. Tunsin hetken ajan pelkoa ja kysyin itseltäni:

"Mitä tapahtuu jos karhu näkee minut?". Kukaan ei vastannut, tilannetaju katosi, kaikki muuttui uneksi. Ympärillä vallitsi täysi hiljaisuus, en kuullut karhun ääntä, en tuntenut tuulta kasvoillani. Karhu käveli edestäni, eikä se huomannut minua.

Se katosi näreikköön jatkaessaan yöllistä retkeään.

 

Olin onnesta soikeana! Syke oli punaviivalla! Näin karhun ja näin sen läheltä, eikä se ollut mikään sekunnin klippi. Aloin heti selaamaan kuvia kamerastani. Kuvissa karhu oli tumma hahmo, useissa kuvissa suttuinen johtuen kamerasta ja hämäryydestä.

Harmittelin kuvia, todisteita näkemästäni. Salamannopeasti mieleeni nousi uusi kysymys: "Pystyisinkö seuraamaan karhua?" Nousin ylös ja lähdin karhun perään.

Saavutin pian karhun ja sain lopulta seurata karhun yöllisiä puuhia 63 minuuttia!

Lopussa siirryin suon päätyyn, avonaiseen paikkaan odottamaan karhun saapumista.

Halusin yön pimeydessä kuvan jossa näkyisi koko karhu. Sieltä karhu saapui ja kohtalon oikusta se päätti tulla samasta kohdasta suon yli. Olin kyykyssä täysin avonaisella hakkuuaukolla ja yön kruunasi todellakin hetki, jolloin tuijotin karhua silmästä silmään.

Yksi unelma oli toteutunut!

​

Kulunut tunti muutti lopullisesti käsitykseni karhuista. Ne olivat kerrassaan upeita metsien kuninkaita joilla on joka yö suuri työ etsiä ruokaa. Syödä lehtiä, marjoja, toukkia ja joskus pääsevät ehkä lihankin makuun. Huomasin myös että ihminen pystyy suotuisissa olosuhteissa liikkumaan hyvinkin lähellä karhua, ilman että karhu häntä huomaa. Sellainen voi helposti johtaa yllättäväänkin kohtaamiseen karhun kanssa. Leiriin kävellessä nautin aamuyön tunnelmasta, aurinko teki idässä nousuaan, ympärilläni oli hiljainen erämaa ja takana huikea luontokokemus. Samalla tajusin miksi en enää pelännyt yöllisessä metsässä ilman asetta.

Käsitys karhuista oli muuttunut tietokirjallisuuden, todellisuuden ja nyt myös oman kokemukseni myötä. Mietin mistä se ihmisten pelko erityisesti karhuja ja susia kohtaan on alkanut.

"Ruokkiiko satujen ja kertomusten "Isot Pahat Sudet" lasten mielikuvitusta niin paljon että se tullaan aina (alitajuisesti) yhdistämään oikeisiin luonnon eläimiin?"

​

2011 - 2020 

Seuraavat vuodet olivat täynnä toimintaa. Pääsin näkemään useita karhuja, osan kaukaa,

osan todella läheltä. Pääsipä listalle ensimmäinen luonnossa kuvaamani ahma ja susikin. Näinä vuosina tunsin metsän olevan minun luonnemaisemani. Välillä pysähdyin vain katsomaan puita, ihailemaan keloja ja nautin suunnattomasti kulkemisesta suurissa havupuiden labyrinteissä. Tunsin "eläväni" metsässä, kaupungissa "nukkumisen" jälkeen, metsässä kaikki aistini heräsivät taas henkiin. Päiväretkillä mietin kävellessäni luontoa, välillä mennyttä -, välillä nykyistä -, välillä tulevaa elämää. Metsä oli minun psykologini.

Nämä vuodet ovat olleet täynnä huikeita kokemuksia ja aina syksyn saapuessa suunnittelenkin jo seuraavan kesän suurpetoretkiä.

​

2021 - 2025 

Olen päässyt elämäni aikana näkemään suden luonnossa, ilman kojua 13 kertaa.

Usein näkeminen on ollut parin sekunnin mittainen ja kun olen päässyt seuraamaan sutta kauemman aikaa, on ollut jo kuvauksen kannalta pimeää.

Onnistuisiko lähivuosina saada kohtuullisen hyvä susikuva, ilman kojua? Susi ja sen reviirit, lähdetään sillä teemalla tuleviin vuosiin.

2021 Kesällä kävimme kojulla ja sain kojulla kuvattua elämäni parhaimmat karhu- ja ahmakuvat. Muuten metsissä oli hiljaista, emme nähneet mitään muuta kuin jälkiä

2022 Raaseporin reviirillä teimme paljon susihavaintoja, tosin vain hyvin tuoreita jälkiä ja jätöksiä. Uskoisin että olemme päässeet pariin kertaan hyvin lähelle sutta mutta näkemään emme päässeet. Kuhmossa oli läheltä piti tapaus (näkeminen) ahman kanssa mutta susihavainnot loistivat poissaolollaan. Heli pääsi onnekkaasti näkemään hyvin pienen vilahduksen karhunpennusta. Tulevan talven 2023 retkiä tulee vähentämään marraskuun lopussa kotiin saapuva koira.

2023 Kävimme yllättäen vain muutamia kertoja Raaseporin susireviirillä. Jälkiä susista löytyi ja vihdoin 13.5.23 klo.22.35 kuulimme myös lauman ulvovan! Syksyllä on varmaankin tulossa vielä yksi retki alueelle, sitten alamme odottaan uutta kautta.

2024 Tulossa...

​

Tulossa lisätietoja  -24...päivitetty 26.4.2024.

​

​

​