top of page

Luru: Kehittyminen, ikä 3-12kk.

Viimeinen päivitys 1.10.23, Luru 12kk.

Sivun lopussa on päivittyvä kuluseuranta ja painotaulukko.

KIRJOITUS JATKUU TULEVAISUUDESSA TÄSSÄ LINKISSÄ.

Muut kehittymisen kirjoitukset löydät TÄSTÄ linkistä.

Luru ja Heli Konttaisella maaliskuussa 2023.


Yleistä

Elo-, syyskuu 2023: Luru ohittaa monet koirat hienosti mutta osa herättää suunnatonta kiinnostusta. Tajusimme että nämä kiinnostuksen kohteet ovat koiria joita Luru on päässyt lenkeillä jo moikkaamaan. Jatkossa pyrimme siihen että Luru ei lenkeillä juuri muita koiria moikkaile, vaan moikkailut hoidetaan koirapuistoissa.

23.7.23 eteenpäin: Ohitukset sujuvat hyvin.

Toukokuusta eteenpäin 2023: Ohitustilanteet, niin ihmisten kuin toisten koirienkin ovat suorastaan hypänneet uudelle tasolle. Luru on kai tajunnut ettei ole maailman napa ja täysin hänen pauloissaan. Kaikki sujuu jo aika hyvin.

Maaliskuu 2023: Ohitustilanteet ovat sujuneet hieman paremmin, rodulle ominaista on niin suuri ihmisrakkaus että vieraat vaan kiinnostaa, ainakin vielä tässä iässä. Omistajan näkökulmasta välillä liikaakin. Mutta hyvään suuntaan mennään, hitaasti, mutta varmasti. Lumet sulavat ja lähimetsämme on täynnä kauriita ja jäniksiä joten papanoiden syömistä saa olla kieltämässä tämän tästä. Nyt Luru sentään alkaa jättämään ne välillä yhden "jätä" sanan jälkeen rauhaan....kunnes edessä on uusi papanakasa...

Helmikuu 2023: Ohitustilanteet ovat hieman helpottaneet. Mutta sitten se kummallisuus! Luru unohti täysin sanat maahan ja istu. Niillä ei tapahtunut mitään. Vaikka kokeili maahan harjoitukset namia maahan laittamalla ja jopa vetämällä eteenpäin että koira "valuu" makuulle - EI ONNISTUNUT. Aivan kuin aivot olisi olleet täysin narikassa ja tätä jatkuI viikon. Lopulta kuin taikaiskusta kaikki alkoi sujumaan taas täydellisesti.

Helmikuu 2023: Talutusharjoitukset jatkuu, joskus sujuu hyvin, joskus ei. Vieraat koirat ja ihmiset kiinnostavat ajoittain niin paljon että mielenkiinto on Lurulla putkinäkömäisesti heissä. Välillä Luru bongaa vieraan ihmisen tai koiran jopa 200m päästä, ennakoi sitten siinä ohitustilanteen muodostuminen kun se alkaa Lurulla kohtuullisen kaukaa.

Tammikuu 2023: Kotimme pohjoispuolella alkaa suuret metsät jossa sijaitsee mm. Pirttimäen ulkoilualue ja Nuuksio, joten pääsemme helposti metsään ulkoilemaan. Talutusharjoituksia tehdään sinne mennessä ja takaisin tullessa. Metsässä saa sitten juosta vapaana, syvemmällä ilman liinaa ja kun lähestymme asutusta laitamme liinan valjaisiin kiinni. Välillä kun lumetkin suli jo lähes kokonaan pois, näkyi täälläkin teiden varsilla todella paljon koiran paskaa. En ymmärrä että nykyään on vielä niin paljon koiran omistajia jotka eivät kerää jalkakäytävien varsilta koiransa tarpeita pois. Sikoja tälläiset ihmiset, heiltä joutaisi ottaa koira pois. Jos satun näkemään tällaista käytöstä heiltä, huomautan kyllä ja jos mitään ei tapahdu - osaan huomauttaa todella paskalla tavallakin.


Tilat, yksinolo ja yöunet

Syyskuu 2023 eteenpäin: Kaikki on taas kuin ennen. Uuden asunnon ovia jouduttiin takuuseen säätämään ja niin ovet pysyvätkin taas kiinni. Kiinni laitetun oven sai nimittäin työntämällä auki. Luru jää myös lähes aina hyvin kotiin. Päivisin lähdön yhteydessä esiintyy kovaa vinkumista kun haluaa mukaan.

Elokuu 2023 eteenpäin: Luru on jotenkin oppinut avaamaan ovia? Liian usein kotiin tullessa on makuuhuoneemme ovi auki ja Luru on siellä sängyllämme nukkumassa. Kauhulla odotan milloin sängyllä on esim. pissat! Kun viime aikoina on ensimmäinen pissa tullut päiväs aikaan myös sohvalle. Onneksi sohvan pelasti sen päällä oleva tuplalakana ja paksu huopa. Toistaiseksi Lurulla siis täyskielto sohvalle työaikaan yksinollessa. Patjat kääntyy pystyy ettei sohvalle voi mennä.

23.7.23 eteenpäin: Luru jää nyt suurelta osin ihan haukkumista jo uuteen kotiimme, tuntuu että kaikki palaa ennalleen.

Heinäkuun alusta alkaen 2023: Muutimme uuteen asuntoon ja Luru nukkuu edelleen yöt meidän huoneessa. Aamuisin / päivisin yksin jäädessään meinaa välillä tulla jopa yli 5 minuutin pituinen alkuhaukunta. Uskomme että kun Luru huomaa paikan olevankin uusi koti, palaamme takaisin vanhaan tyyliin....?...

Toukokuusta alkaen 2023: Luru nukkuu nykyisin meidän huoneessa yläkerrassa ja nukkuukin hyvin. Itse herään aamulla ajoissa enkä useinkaan enää käytä Lurua ulkona ennen töihin lähtöä.

Huhti- ja toukokuu 2023: Vanhalla tavalla mennään, me ylhäällä ja Luru alhaalla ja kaikki sujuu todella hienosti. Välillä tosin Luru on päässyt yöksi ylös meidän makuuhuoneeseen ja yö sujuu sielläkin hienosti. Luru ei yöllä edes yritä meidän sänkyyn vaan pysyy kiltisti lattialla.

4.4.2023: Kuusamon matkalla Luru nukkui niin hienosti samassa huoneessa, välillä jopa samassa sängyssä, jalkopäässä että ajatus oli päästää Luru matkan jälkeen nukkumaan myös kotona yläkertaan, lattialle. Kuitenkin nyt ollaan menty kotona vanhalla tyylillä, eli Luru ei edes itse kaivannut kotiin tultua yöksi yläkertaan. Mikäli "kaipuu vikinää" alkaa jatkossa esiintymään, koetamme sitten tätä yöksi yläkertaan pääsyä - joka ainakin lopettaa ko. vikinän aamuyöstä.

23.2.2023: Luru pääsee nykyään yläkertaan silloin kun siellä olemme myös me. Ehtona on että rappusten portti jätetään auki ja tulee ylös itse. Avoportaat ovat vielä niin jännät että Luru pitää tuoda kantamalla alas. Yläkerrassa ei saa olla huoneissa yksin, ettei hyppää vahingossakaan sängyille. Joka tapauksessa Lurun yläkerran vierailut ovat jatkossakin harvinaisia.

Helmikuu 2023: Poistimme eteisen tilarajauksen eli vaikka eteistilassa on koko lattian peittävä matto niin Luru pääsee sinne. Mikäli pissat ja kakat alkavat osumaan ko. matolle, suljetaan tila sitten uudestaan. Hyvin on testi kuitenkin alkanut.

20.1.2023: Aamuisin minun (Amir) lähtiessä Luru jää hiljaa kotiin. Tietää varmaan että Heli on vielä yläkerrassa nukkumassa. Helin lähtiessä päivällä töihin Lurun uikuttaminen ja haukkuminen on lähes kokonaan loppunut. Taitoi tämäkin viikko mennä kokonaan ilman haukkumista ja uikuttamista! Yöt sujuvat edelleen hyvin. Joskus jos sattuu esim. viikonloppuna menemään aamu-unet pidemmiksi ja Luru kuuleekin ylhäältä ääntä, voi Luru haukahtaa. Silloin tietää että nyt olisi kiire päästä ulos tarpeille.

Joulukuun loppu 2022: Päätimme kokeilla Lurulla isompaa tilaan yksin ollessa.

Yöt vietetään keittiöön rajatulla alueella mutta päivisin, yksin ollessa ollut Lurulla käytössä tästä eteenpäin koko alakerta. Ainoastaan eteinen on rajattu aidalla pois ja portaikon alapäässä on portti. Tämä tuntuu toimivan päivällä paremmin kuin pieni rajattu tilakin. Luru viettää lähes kaiken aikansa yksin ollessaan siitä huolimatta keittiön alueella. Kaikki sujuu oikein hyvin näin.


Ruokailu

23.7.23 eteenpäin: Tänään ostettiin iso säkki aikuisten kuivaruokaa jota aletaan antamaan lihaan lisättävän penturuuan ohessa. Eli siirrymme loppuvuoden aikana kuivaruuassa pentuversiosta aikuisen nappulaan.

Kesäkuusta 2023 alkaen: Lohiöljy jätettiin pois sillä sen haju jää turpakarvoihin. Tilalle tuli vastaava tuote jauhona. Ja päätös on osoittautunut oikeaksi, koiran pesuväli on kolminkertaistunut.

Toukokuusta eteenpäin 2023: Alla oleva ruokailutapa tuottaa liikaa paskaa joten ruokailuun tuli taas muutos 30.4.23 alkaen. Ruokailu jatkuu 2x / päivä mutta nyt aamun- ja illan annos on 104g raakaruokaa + 38g Pure Natural nappuloita. Lisäksi välillä annetaan tottakai maksaa, parsaa yms. ja joka päivä ruokalusikallinen lohiöljyä.

Huhtikuu 2023: Ruokailu muuttuu ja muutos alkaa nyt 18.4. Siirrymme viikon aikana asteittain 3x päivä ruokinnasta 2x ruokintaan. Viikon kuluttua ruokailun pitäisi siis sujua tyylillä aamulla 160g raakaruokaa ja illalla 110g Pure Natural nappuloita. Ruokamääriä säädämme sitten tarpeen mukaan, että paino pysyy ihannerajoissa. Ruokamäärä on laskettu 15kg aikuispainon mukaan.

Helmikuu 2023: Ruokailussa jatkuu samaan tyyliin kuin ennenkin ja kaikki ruoka menee katoaa nopeasti suuhun.

Tammikuu 2023: Annamme päivässä 2x raakaruoka-annosta ja kolmas ruokailu korvataan kuivanappuloilla joita piilotellaan pitkin huoneistoa, annetaan palkitsemisnameina ja välillä laitetaan ihan kippoon syötäväksi. Ruokaa ei kuitenkaan anneta olla kauaa esillä, jos ei syö niin kippo pois ja kokeillaan seuraavalla ruokailulla uudestaan. Lurun ruokahalun vaihtelu on tasaantanut, ennen tuntui että välillä ruokaa meni päivässä 1 annos kolmesta, välillä kaikki ruoka meni kohtuullisen hyvin. Niin nyt 2 annosta menee todella hyvin ja kolmas, nappula-annoskin menee ainakin osittain palkitsemisnameina, piilotettuna jne.

Raakaruuista possu ei maistu jääkaappi kylmänä mutta kun sitä käyttää 30 sekuntia mikrossa niin possukin katoaa suusta alas. Kala oli siinä ja siinä, mutta jätimme sen pois sen hajun vuoksi. Turpakarvat ja välillä korvat saivat syödessä osansa joten Luru haisi sitten kalalle vielä viikonkin kuluttua. Joten kala poistui ruokavaliosta, paitsi vaelluksilla yms. kalastettu tuorekala.

Kalaöljyä laitetaan ruokaan joka päivä ja maksapalat menee paistettuna.

Suosikkeja raakaruokana on nauta ja broileri. Possukin tiputetaan jatkossa pois.


Sisäsiisteys

Syyskuu 2023 eteenpäin: Kaikki taas hyvin. Lie uuteen asuntoon kotiutuminen tapahtunut.

Elokuu 2023 eteenpäin: Onkohan ihan täysin tapeltukkaan? Johtuu osin varmaan uudesta kodista jonne on 2kk aikana tullut 1kpl kakkoja, toisen kakkimisen pelastin tuurilla + 2 pissiä. Osin tämä johtunee myös siitä että Luru ei usein vaan mene ulos ja tee kohta pissiä vaan muut hajut vievät usein huomion tarpeiden teosta ja hetki voikin mennä ohi. Tämä on Lurun kohdalla, vai onko kyse rodulle ominaisesta piirteestä - hieman ärsyttävää!

Huhtikuusta 2023: Tämä osuus on taputeltu - sisäsiisti.

4.4.23: Sisäsiisteys ei varmaan voisi tässä vaiheessa olla yhtään parempi. Viimeiseen 3 viikkoon on ilmestynyt 1 kuiva kakka eteisen matolle.

23.3.2023: Luru alkaa olla jo käytännössä sisäsiisti, välillä pidätyskyky ei pennulla tietysti mene ihan yksiin omistajien menojen kanssa ja voi tulla vahinko. Viime öinä kakkarytmi on mennyt hieman sekaisin ja muutamana yönä noin klo.02 on alakerrasta kuulunut vienoa uikutusta - tarpeille on päästävä kesken yön. Onneksi tämä ei ole joka öistä ja jatkossa alamme antamaan iltaruuan hieman aikaisemmin, jotta kakkakin tulisi "kurkkimaan" jo iltalenkin aikaan.

6.2.2023: Selvää edistystä. Pidätyskyky on kasvanut ja usein ei ole päivän aikana tehnyt tarpeitaan kotiin vaan odottaa ulos pääsyyn saakka. Samoin yöt menee pääasiassa sisäsiistinä. Joskus tulee kesken touhujen sitten ahaa elämys ja kipitetään vauhdilla alusille tekemään pikapissit.

27.1.2023: Sisäsiisteydessä on päiviä kun Lurusta voi huomata ulospyynnön mutta välillä ei kukaan voi ymmärtää mitä Luru elkeillään tarkoittaa. Oppimista kuitenkin tapahtuu kokoajan.

20.1.2023: Jos herääminen menee aamulla esim. vkl myöhään (esim.07.00) on ainakin pissat varmasti alustalla, ehkä kakkaa pidätellään vielä ulos tekoa varten. Normaalina arki aamuna kun joudun käyttämään aamulla Lurua ulkona jo kello 04.45 aikaan, tekee Luru usein kakan ja pissan ulos. Päivällä ei Luru vielä oikein tajua pyytää ulos pääsyä vaikka meillä on oma pihakin missä voi käydä pissalla. Tietysti välillä ehdimme huomaamaan käytöksestä alkavan hädän ja ehdimme kutsua Lurun ovesta ulos tarpeilleen, välillä kakka vaan ilmestyy kuin tyhjästä lattialla olevalle alustalle. Joskus taas käydään ulkona, mitään ei tule, ehdimme olla sisässä minuutin niin pissa tulee alustalle. Kohtuullisen hidasta siis sisäsiiteyteen oppiminen on ollut. Tässä kyllä huomaan yhden asian. Varsinkin täällä Espoossa tulee välillä 20cm lunta, sitten vettä kaatamalla, 20cm lunta jne. hanget upottavat, loskaa kaikkialla, kakkapaikat vähissä. En koskaan ottaisi itse koiranpentua talvea vasten. Paras aika olisi varmaan saada pentu esim. elo-, syyskuussa.


Automatkailu

Toukokuusta eteenpäin 2023: Eräänä päivänä siirsimme Lurun häkin autostani Helin autoon ja pian pitikin lähteä minun autolla liikkeelle. Kaivoin auton mukana tulleen pikakiinnitteisen verkon matkustamon ja tavaratilan väliin. Lurulle matto takakonttiin ja Luru sinne. Matkustus sujui kuin olisi aina matkustanut niin. Auto pysähtyi liikennevaloihin, Luru istui ja katseli rauhassa ulos, kun lähdettiin liikkeelle Luru kävi makaamaan. Tuntuu siltä, että autossa matkustus sujuu erinomaisesti tyylistä riippumatta.

1.4.2023: Rukan matka on ohi ja Luru ei haukkunut, ei päästänyt mitään ääntä autossa. Matka tehtiin noin 250km ulkoiluvälein. Silloinkin Luru oli häkistä pois vain noin 5 minuuttia. Ensimmäisenä päivänä ajoimme vajaa 500km Kuopioon ja toisena päivänä sama matka Rukan pohjoispuolelle. Tauoilla Luru jäi odottamaan autoon, käytiin syömässä / kahvilla jonka jälkeen Luru pääsi ulkoilemaan. +10 Lurulle!

Helmikuu 2023: Lurun häkki on autossa käännetty eli "lastaus" tapahtuu oikeaoppisesti auton perästä. Luru on häkissä näin päin jopa paremmin. Lähes aina täysi hiljaisuus, pisin automatka on noin tunnin mittainen mökkireissu.

Tammikuu 2023: Ainakin lähiajot sujuvat hyvin. Pitkää matkaa ei olla vielä tehtykin. Häkki ollut farmariautossa väärin päin eli luukku ohjaamoon päin.


1. Kotivuosi - Paljonko koiran pitäminen maksaa?

Kuluihin emme laske mitään ruokia eikä itse neulottuja tuotteita. Käytännössä toisen vuoden kulut ovatkin sitten pienemmät koska jotkut nyt hankitut varusteet kestävät pitkään.

Vakuutus: Noin 400e/vuosi.

Lääkärit, lääkkeet yms. yhteensä 424e.

Kulmahampaan poisto leikkaamalla, maitohammas joka ei lähtenyt itse irti. Maitohammasvikoja ei korvaa vakuutukset millään tavalla: 169e.

Pakolliset rokotukset 2kpl + lemmieläinpassi: 155e.

Punkkipanta yms.: 98e.

Trimmaus, yhteensä 300e:

01/2023 Tutustuminen trimmaukseen: 20e.

02/2023 Trimmaus: 70e.

04/2023 Siistiminen: 30e.

05/2023 Trimmaus: 90e. Tähän osuuteen mietitään jo trimmauskurssia syksylle -23.

07/2023 Tulossa 90e.

Muut trimmauskulut, yhteensä 165e.

Sähköinen kynsiviila: 80e.

Pesu- ja hoitoaineet: yhteensä noin 35e.

Kammat, harjat, sakset: yhteensä noin 50e.

Vaatteet, remmit, valjaat, pedit , ruokakupit, yms., yhteensä 510e.

Muut varusteet, yhteensä 388e.

Autohäkki Trixie + puskurisuoja: 220e.

Trimmauskone: 48e.

Koiraportti, myyty jo pois tappio-osuus: 120e.


Yhteensä 1.10.2023 mennessä: 2187e (ei sisällä mitään ruokia).


Viimeisin painon mittaus tehty 1.10.23. 12kk

Säkäkorkeus noin 45cm.



Luru 23.7.23 kotiniityllä.

Luru Porkkalanniemessä tammikuussa 2023.












bottom of page