Lähdin ajoissa töistä ajamaan kohti Pohjaa ja Raaseporin susilauman reviiriä.
Retken tarkoitus oli lähteä tekemään havaintoja suurpedoista, vetämään perässä testimielessä ahkiota ja yöpymään metsään.
Alkumatkan pääsin hiihtämään skineillä auraamatonta metsäautotietä pitkin ja 10 minuutin kuluttua löysinkin aamulla kulkeneen suden jäljet. Susi oli saapunut korkeilta kumpareilta tieuralle, jatkanut matkaansa tovin uraa pitkin ja poistunut tiheään metsään, pohjoisen suuntaan. Tämä on jo kolmas peräkkäinen retkeni tälle alueelle niin että löydän tuoreet sudenjäljet 50 metrin tarkkuudella samasta "solasta", selvä susien kulkureitti siis.
Matka jatkui pitkin tieuraa, ahkion olemassaoloa ei välillä edes huomannut, se tuli kuin itsekseen perässäni. Kunnes... edessäni oli pitkä, jyrkkä alamäki joka olikin yllättäen kovapintainen. Suorahko lasku suksilla ei olisi ollut ongelma mutta laskuun lähtiessä en tajunnut ahkion merkitystä "lasku tuntumaan". Alamäki alkoi ja vauhti kiihtyi, huomasin heti että tämä ei päädy hyvin joten vedin heti alussa nurin. Siinä makasin jyrkässä, liukkaassa, kovassa alamäessä ja ahkio yritti työntää minua edelleen alaspäin. Sain vaivoin ahkion irti ja ohjasin sen sivussa olevaa lumikumpua kohti. Pääsin pystyy lonkka kipeänä, irroitin sukseni ja kävelin loppumäen alas. Ensimmäinen oppitunti ahkion kanssa liikkuttaessa oli takana. Kantittomat sukset, jää ja ahkion paino = kävele jyrkkä mäki suosilla alas.
Ilman lämpötila oli +4 astetta ja metsissä alkoi lumi pehmenemään. Puista tippui vesisateen lailla pisaroita ja tämän tästä metsässä kuului tömähdyksiä kun jopa usean kilon painoisia sohjopaakkuja tippui puiden oksilta alas. Aukeilla paikoilla lumi pysyi sentään kuivana ja pakkasen puolella, tosin aukeat paikat tällä alueella olivat harvassa. Matkalla leiripaikalle löysin paljon kauriin ja ketunjälkiä, vanhemmat suden jäljet sekä kahdet todella tuoreet ilveksen jäljet.
Hiihtosää muuttui nopeasti rankaksi. Puista tippunut sohjo ja vesi teki lumenpintaan kerroksen jonka läpi sukset menivät mutta eteenpäin hiihtäessä ne eivät meinanneet tulla syntyneen kuoren läpi takaisin lumen pinnalle. Jokainen metri vaati voimia edetä. Kolmen tunnin hiihdon jälkeen pääsin vihdoin valitsemalleni leirialueelle. Olin hiestä läpimärkä, joten ensin kuivasin itseni ja puin väliaikaisesti lämpimämpää vaatetta ylleni.
Tämän jälkeen alkoi nukkumapaikan valinta. Aukiolla olisi hiljaista mutta mukana olevilla varusteilla joutuisin nukkumaan siellä ilman suojaa. Joten päädyin virittämään teleskooppisen alumiinisauvan kahden puun väliin ja sen päälle suojaksi tarpin. Valitsin puun siten ettei sen oksilla enää näkynyt suuria lumimääriä, muutaman kilon sohjopaakun tippuessa ei olisi mukavaa olla alla. Tarpin viritin siten, että puusta sateen lailla tippuva vesi valuisi hyvin sen päältä pois. Jätin tarpin reunat myös ylös, sillä sää oli kirkas ja tyyni, joten tarvitsisi sateen- enkä tuulensuojaa.
Kun leiri oli valmis, söin välipalaa ja suuntasin iltalenkille. Hiihdin pitkin metsiä, välillä istuin ja odottelin. Toivoin näkeväni tai kuulevani jotain mutta metsissä vallitsi syvä hiljaisuus. Aurinko alkoi laskemaan ja sillä hetkellä jostakin pohjoisen suunnasta nousi ilmaan kymmeniä korppeja. Siellä ei ole kuin metsää, joten melko varmasti jossakin siellä oli susien tappama kauris tai hirvi.
Aurinko laski ja aluksi hämmästelin pimeyttä. Ylläni levittäytyi kirkas tähtitaivas mutta eteensä ei meinannut nähdä mitään. Tajusin sitten että taivaalta puuttui kuu. Sinne ei olisi tarvinnut kuin pienen kuunsirpin niin valoa olisi ollut selvästi enemmän. Lähdin lopulta pimeydessä kohti leiriä, sama olisi istua siellä lämpimässä makuupussissa ja kuunnella metsän ääniä. Leirini sijaitsi kahden pienen järven välisellä korkealla mäellä joten mahdolliset äänet kuuluisi sinne hyvinkin kaukaa.
Sammutin leirissä valot ja suorastaan tapoin aikaa, ilta tuntui tähän vuodenaikaan todella pitkältä. Puusta tippui edelleen sateen lailla vettä ja pieniä sohjopaakkuja tarpiin, suojan alla tuntui kuin olisi syyssade. Lopulta nukahdin todella ajoissa lämpimään makuupussiini. Heräsin noin 4 tunnin jälkeen klo.02.00, kylkeni puutui. Olin ottanut mukaani vain kaksi ohutta solukumipatjaa ja niiden alla oleva märkä lumi oli muuttunut kuin betoniksi. Ei vanhan eränkävijän kyljet kestä enää näin kovalla nukkumista, eri asia jos alla olisi kanervikkoa. En ottanut tarkoituksellakaan mukaan ilmatäytteistä retkipatjaani, talvisen retken jälkeen sen kuivattelu ei innostanut, joten nyt loppuyö kului tämän tästä kylkeä vaihdellen.
Päätin lopulta nousta, pussissa pyöriminen saisi tältä erää loppua, kello oli 06.00.
Söin aamupalaksi eväs sämpylöitä ja suklaata veden kera. Nousin pussista pois ja aloin vähentämään vaatteita ennen toppahousujen pukemista. Samaan aikaan meän alapuolelta kuului koiramainen haukahdus, se oli kuitenkin täysin erilainen mitä olen koirilta tai ketuilta kuullut. Jäin kuuntelemaan mutta metsään palasi hiljaisuus.
Kasasin varusteita ja ottaessani tarppia pois hämmästyin sillä se painoi todella paljon. Tarpin ylä- ja alapuolelle oli yöllä jäätynyt vettä sentin paksuiseksi kerrokseksi. Ravistelin jäitä pois ja käärin tarpin matkalle muovipussiin, saisi siinä sulaa loput automatkalla. Lopulta olin valmis paluumatkaan. Yöllä epätasainen lumi oli paikoin jäätynyt ja ahkion veto mäkeä alas osoittautui vaikeaksi. Kun ahkio kaatui kolmannen kerran jätin sen siihen. Laskin suksillani mäen alas, jätin sukset sinne ja palasin kävellen hakemaan ahkion. Ahkio todellakin kaatui tällaisessa maastossa todella helposti vaikka painavat tavarat oli pakattu hakion pohjalle.
Olin taas tasaisemmassa maastossa ja ahkio kulki nätisti perässäni. Törmäsin heti tuoreisiin suden jälkiin! Tutkin niitä ja arvion iäksi korkeintaan tunnin, sillä edelleen puista, nyt tuulen vuoksi, kariseva lumihile ei ollut peittänyt niitä puiden alla ollenkaan. Oliko se koiramainen ääni tullut tästä kulkijasta? Ääni tuli nimittäin tarkalleen sieltä minne jäljet olivat ilmestyneet!
Aloin tutkimaan lähimaastoa, löysin vain todella vanhoja lumen täyttämiä kauriiden jälkiä.
Tämä vahvisti asian, kun heräsin kulki susi noin 150 metrin päässä minusta!
Nyt näköhavaintoni sudesta Raaseporin reviirillä oli ollut siis todella lähellä.
Aamun upea havainto kruunasi retkeni ja väsyneenä mutta onnellisena aloitin hiihdon jälkeen paluumatkan kotiin. Seuraavan kerran palaan alueelle pitkän päiväretken merkeissä.
