Kohtaamisia on sarja lyhyitä tarinoita / klippejä kohtaamisista suurpetojen kanssa.
Oli lämmin heinäkuun iltapäivä kun heitin repun selkääni ja suuntasin leiristä askeleeni yhä syvemmälle korpeen. Kiikari keikkui kaulahihnassa ja kamera oli kädessä valmiina toimintaan. Edellisten öiden reissut rajanpinnassa eivät olleet antaneet saalista. Olin saalistamassa kamerallani suurpetoja.
Iltapäivä oli helteinen mutta kuitenkin selvästi viileämpi kuin edelliset, toivoin tällä kertaa kuvia edes hirvistä ja metsäpeuroista. Etenin muutaman tunnin ajan hyvin hitaasti. Kiersin kartan mukaan hyvältä vaikuttavia eläinten oleskelualueita ja pyrin aina olemaan niitä tutkiessani tuulen alapuolella. Muutamassa kohdassa löysin karhunjälkiä mutta ne olivat kenties jo viikon ikäisiä joten jatkoin vaelteluani erämaassa. Pariin kertaan jäin puoleksi tunniksi istumaan ja annoin katseeni viistää pitkin suonlaitoja ja pusikoita. Erämaa tuntui vielä nukkuvan.
Laskeuduin illalla seitsemän aikaan matalalta harjulta korpisuolle. Ollessani aivan keskellä suon ainoaa hieman avonaisempaa paikkaa näin tämän bongausreissuni ensimmäisen eläimen. Suurikokoinen karhu tuli harjulta alas suolle. Se näytti aivan kuin kävelevän, mutta vauhtia oli varmasti 15km/h. Karhu meni edestäni suon poikki. Välimatkaa meille jäi 30 metriä ja tässä tapauksessa ei ollut epäselvyyttä näkikö karhu minut. Seisoin paikoillaan ja karhu tuijotti minua koko ohitustilanteen ajan. Karhu tiesi varmasti, että siinä oli ihminen, mutta se ei välittänyt siitä piirunvertaa! Hetkeä myöhemmin karhu katosi pusikkoiselle suoalueelle. Koko tapahtuma oli kuin unta, en kuullut karhusta mitään ääntä. Tajusin tilanteen, mutta niin yllättäen tapahtuma tuli ja meni, että kamera ei noussut ohitustilanteessa senttiäkään ylöspäin.
Ehdin tasoitella tovin pulssiani kun näin taas pusikossa puiden heiluvan. Jokin lähestyi ja tajusin että sama karhu oli tehnyt suolla pienen lenkin ja tuli takaisin, suoraan kohti minua! Ensin tuli tunne kuin kauhuleffasta; "Oliko sillä sittenkin nälkä? Olenko jollakin tavalla sille uhka?" Se tunne meni nopeasti ohi sillä olin jo vuosien aikana saanut luottamuksen metsien suurimpaan petoon. Seisoin siis paikoillani ja nostin kameran ylös – nyt olin valmiina kohtaamaan tulijan. Hieman ennen avomaastoon tuloa karhu hiljensi ja alkoi kurkkimaan mäntyjen takaa minua. Sitten se otti päättäväisesti muutaman askeleen lähemmäksi ja jatkoi taas kurkkimistaan. Lopulta se käveli vielä reippaasti muutaman metrin, kääntyi 180 astetta ja jatkoi tuota kovaa kävelyvauhtiaan takaisin sinne mistä tulikin. Reissun ensimmäiset karhukuvat oli taas taltioitu.
Luonnossa tapahtuvissa petotilanteissa kuvat ehtii vain nopeasti ”räpsiä”. Niitä ei ”oteta” kuten kojuilla joten kuvien laatu on aina huonompi. Itse olin kuitenkin taas hyvin tyytyväinen kokemukseen ja pariin kuvaan ikimuistoisesta tapahtumasta. Kolmen korvessa vietetyn yön bongaus-saldoksi jäi lukuisat linnut ja yksi karhu.